TOINEN VAIHTOEHTO (# 168 Joulukuu 2003) The Re-Tards - Asses Upside Down Musiikkivideo muutti Re-Tardsin suunnan. Jäsenillä oli ideana pistää pystyyn covereita veivaava yhtye, joka soittaisi mm. Beatlesin tuotantoa punkversioina, mutta kiinnostus kuvata musiikkivideo aiheutti motivaation kirjoittaa omia biisejä. Tällä hetkellä espoolainen Re-Tards on trio, nyt syksyllä Kaizu siirrettiin sivuun laulajanhommista ja kitaristi Henu aloitti vokalisoinninkin. Kolmikkona nauhoittivat tämäkin julkaisun, joka on bändin uralla kolmas. Päärooleissa ovat peruspunkin ja skeittipunkin sävyt. Treenikämppäfiilis välittyy vähän liiankin tehokkaasti... Neljännen kuuntelukerran jälkeen tuli aika puutunut olo. Eniten kiehtoo Stolen Bike Racer, jonka alku on pidetty yksinkertaisena, mutta silti mukaansatempaavana. Yleisesti sen voisi helposti uskoa kuulostavan todella siistiltä kunnon studioäänityksen jälkeen. Siinä lopetus oli vähän tökerö. Ekana oleva Propagranny on monipuolisin ja "eniten mietityimmän tuntuinen" kokonaisuus, jossa annetaan leikittelyillekkin kuitenkin sijaa. ADD on veto, jossa saadaan päälle paras draivi, mutta kertosäkeessä joku asia vie toimivuuden. Rhetorics on vähän rauhallisempi, mutta kankeasti etenevä, jossa parhaiten rulettaa lopun pikkuhoilotteiset lauluosuudet. Re-Tardsin omista biiseistä ei tahdo oikein muistaa hirveästi niiden kuuntelu kerran jälkeen, niissä ei ole jotenkin tarttumapintaa. Viidentänä on Knob-yhtyeen Fake-teoksesta rento coverointi jatkonimikkeellä (Only One Take), joka varmaan kertoo jotain. Se istuu hyvin tälle. Vuonna 2000 perustettu Re-Tards aloitti keikkailun kesällä 2002, kun Maria tuli basistiksi. Nyt syksyn aikana ovat soittaneet kolme showta Helsingissä ja lisääkin varmasti tahtovat. Demo 4 euroa ja postikulut. Kotisivu on osoitteessa: www.theretards.net (Jari-Pekka Laitio-Ramone)