ROKKIZINE 11.4.2005 The Re-Tards - Here We Go! Espoon hämärämailta palaa The Re-Tardsin jykevä kolmikko pelastamaan maailman tylsyydeltä levittämällä pirteää ja menevää punkrockiaan ympäri Suomenmaata. Järjestyksessään neljäs lyhytsoitto tarjoaa supersankari-teemallaan viisi raidallista tuotoksiaan ja huumorintäytteiset kansitaiteilut. Homma pistetään samantien käyntiin piraattihenkisellä 'A Normal Day at the Pirate Bay' -biisillä, joka kuulostaa heti siltä perinteiseltä Re-Tardsilta. Musiikki on kuin suoraan Fat Wreck bändien soittimista, joka kertoo siitä että Re-Tards on mennyt kyllä soitannollaan ja melodiatajullaan eteenpäin. Sitten tuleekin se "mutta" -osio, sillä Re-Tardsilla on yhä hieman samoja ongelmia muusikissaan niinkuin aikaisemminkin. Laulaja Henun äänessä on yhä reippaasti parannettavaa, vaikka hänen tulkintansa on mennyt parempaan suuntaan. Rohkeutta äänen käytössä löytyy ja lausumisesta on tullut selkeää, mutta silti on siinä parannettavaakin. Toinen osa-alue on aina ne muutamat hieman mitäänsanomattomat biisit. Kyllähän niitäkin kuuntelee, mutta kun niistä ei jää mitään vain päähän. Lyhytsoiton parhaimpiin raitoihin kuuluvat avausbiisi, hauskasti nimetty 'The Re-Tards vs. Harry' (onko Harri taas tehnyt itsestään pellen, vai miksi bändi asettuu häntä vastaan?) ja päätösbiisi 'Cooties', jossa vierailevat mm. Lame Duckin Antti ja läjä muita ihmisiä. Tiivistettynä Here We Go!:lta löytyy positiivisina puolina hyvät melodiat biiseistä ja sellainen "perusjees" -meininki. Huonona puolena ovat yhä vokaalipuolella ja ehkä siinä, ettei bändi ole vieläkään tehnyt sitä parasta biisiään, koska heiltä kyllä löytyy lahjoja tähän hommaan. Plussaa ovat kyllä todella hauskat kansitaiteet supersankari sarjakuvilla ja lieviä naurukohtauksia aiheuttaneet "Finding Emo" -tyyppiset leffamainokset. Myös bändin huumori ja hauskanpito kuuluu heidän musiikissaan piristävänä lisänä, joten hartaasti toivon etteivät koskaan unohda sitä, samalla kun hiovat taitojaan paremmiksi. Vielä ei ihan sitä huippua saavutettu, mutta tämä lupailee hyvää tulevaisuudelta. THEME (3/5 tähteä)